Kai Lintunen Yhteiskunta on vielä meidän

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskuntavaalit 2019

Halla-aho ja muut leipäpapit - Pelko putoamisesta hirveä

Eduskuntavaalit lähestyvät, ja etenkin istuvia kansanedustajia pelottaa putoaminen, koska putoaminen on taloudellisesti kovin syvä kovin monelle putoajalle. Kirkkoslaavi erikoisalana tuskin takaa esimerkiksi Halla-aholle nykyistä tulotasoa, jos hän eduskunnasta putoaa ja meppihommista joutuu luopumaan.

Tämän mainion aasinsillan kautta pääseenkin esittämään yksinkertaisen kysymyksen, joka kuuluu näin:

- Kuinka monelle ehdokkaalle eduskuntavaaleissa on kyse vain tulotasosta?

Demokratia voi hyvin ja äänestäjät päättävät: millaista Suomea haluavat?

Ihmisoikeudet on tärkeitä. Suomen pitää huolehtia suomalaisten ihmisoikeuksista: Turvallisuus on yksi ihmisoikeuksista.

Ministereiden määrää ei pidä myöskään lisätä populistisin perustein.

Demokratia on kansan valtaa. Huhtikuussa toteutuu kansan valta, kun äänestäjät valitsevat mieleisensä ehdokkaat ja puolueet.

Hienoa että Orpo nyt puolustaa erilaisia mielipiteitä: Perussuomalaiset on ollut jo pitkään vaihtoehto tälle nykyiselle politiikalle!

Vaaleissa voi käydä mitä vaan - Ylen kannatusmittaus

Äkkiseltään puolueiden kärki näyttäisi tasoittuvan. Huomiotta jää kuitenkin "muiden" 65 % nousu. Sosiaalidemokraateille sama nousu tarkoittaisi 1 105 804 äänestäjää seuraavaan kannatusmittaukseen.

Tulevaisuus rakennetaan nyt

 

Kaikille lapsille kokoaikainen päiväkotipaikka, ei lapsia eriarvoiseen asemaan vanhempien työmarkkina-aseman mukaan.

Oppivelvollisuuden pidentäminen niin, että kaikki nuoret suorittavat toisen asteen koulutuksen. Pelkällä peruskoulupohjalla ei tässä maassa työllisty.

Toisen asteen koulutus maksuttomaksi, ei lukukausimaksuja eikä kuluja oppimateriaalista.

Kouluihin lukujärjestykset joiden mukaan koulua käydään eikä opiskelua jätetä itseopiskeluksi, jolloin monilta puuttuu opiskeluun tarvittava tuki. Päivärytmi on tärkeä koulussa, valmentaa työelämään.

Kyllä kannabikselle ei kieltolaille! Vaikuta äänestämällä Piraatteja

Vanhat puolueet eivät suostu edes keskustelemaan faktojen pohjalta kannabiksesta. He pitävät kieltolaista kiinni.

Suomessa on vain yksi puolue, joka kannattaa järkeä siis kannabiksen laillistamista. Äänestämällä Piraatteja saavat kannabiksen käyttäjät äänensä kuuluviin, myös lääkekannabiksen.On aika saada eduskuntaan puolue joka ajaa laillistamista. 

Suomessa arvioiden mukaan vuosittain kannabista käyttää yli 200000 ihmistä, rahaa liikkuu jonkun arvion mukaan 500 miljoonaa euroa. Tuosta rahapotista ei mene veroja yhtään. 

Petteri Orpo joukkoineen nukahti, mikä teki Antti Rinteestä suosikin

Kokoomuksen puheenjohtaja ja puolueen pääministerikandidaatti Petteri Orpo tuli paljastaneeksi tällä viikolla aika paljon puolueen vaalistrategiasta.

Sen strategian jäljet näkyvät tuoreessakin kannatusmittauksessa.

Nukkuvien sähköinen kannattajakorttikeräys tekee historiaa!

Suomalainen demokratia meni eilen 29.11.2018 klo 17:36 uuteen aikaan kun maailman ensimmäinen internetin kautta tapahtunut suomalaisen puolueen kannattajakortin allekirjoitus oli valmis.

Eilisestä alkaen on ollut mahdollista täysin puoluelain 3 § sekä hengen että sanamuodon mukaan toteuttaa allekirjoitusten kerääminen siten kuin Nukkuvat sen nyt tekee Adobe Sign ohjelmaa hyväksikäyttäen.

Taloudellisia tosiasioita populisteille ja populismia oireileville ehdokkaille

Taloudellisia tosiasioita populisteille ja populismia oireileville ehdokkaille

*

Vaalinalus on kansalaisen elämän parasta aikaa.  Kaikkia haluavat olla äänestäjän ystäviä. Toinen toistaan parempia vaalilupauksia lentelee ilmassa.  Torilla saa kuumaa hernerokkaa ja kahvia niin paljon että sitä alkaa kohta valua jo korvistakin ulos.

Riipisen lista

Video :

Jukka Riipinen höpisee kannabiksesta - https://m.

 

Tässä Riipisen lista

Lähde:Keskipohjanmaa

 

Nämä merkit voivat kertoa kannabiksen käytöstä:

 

Selittämättömät, negatiiviset ja järjestelmälliset muutokset luonteessa

Muuttunut kaveripiiri

Lisääntynyt rahantarve

Passivoituminen

Luvattomat poissaolot koulusta ja kotoa

Valehtelu ja tekosyyt

Heikentynyt koulumenestys

Ylireagointi ja suhteeton stressi

Ruokahaluttomuus ja unettomuus

Aktiivileikkuri on iskenyt kipeästi moneen ihmiseen

 

Heinä-syyskuussa jo 158 000 työttömältä oli leikattu korvauksia, koska he eivät olleet saaneet aktiivimallin tiukkoja ehtoja täyttävää työ- tai koulutuspaikkaa. Iso joukko ihmisiä joutui siis rangaistuksen kouriin, koska kukaan ei ollut huolinut heitä töihin tai koulutukseen.
Työtönhän ei voi muuta tehdä kuin hakea, hakea ja taas uudelleen hakea paikkaansa.  Siihen, kenet työnantaja tai koulutuksen tarjoaja paikkaan valitsee, ei työtön pääse vaikuttaman mutta valitsematta jäänyt työtön joutuu silti tukileikkurin kurimukseen.   

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä